Ensimmäisen kerran kävin Ruunaan koskilla vuoden 2006 tietämillä. Heittoa saattaa olla vuosi tai pari, mutta laiskuuttani en jaksa kaivaa valokuvakansiota tarkistaakseni asiaa. Vaikka vuotta en tarkalleen muista, niin tuon reissun kalastusporukan kyllä muistan. Pääsimme serkkuni kanssa nimittäin ensimmäistä kertaa äijien kalareissulle, kun isämme ottivat meidät mukaan heidän kalastusporukkansa reissulle Ruunaan koskille. Eniten on jäänyt mieleen se jännitys, kun asuntoautomme rullasi Enon kautta Ruunaan suuntaan samalla, kun serkkuni kanssa istuimme takatilassa höpöttelemässä omia juttujamme (ja ollessamme innoissa kuin pikkupojat konsanaan). Mutta! Juuri perhoihin liittyen mieleeni on jäänyt selkeä muistikuva siitä, kuinka olin isäni perhorasiasta valinnut perhokseni kaikki maailman kimaltelevat värit omaavan pienen tinselin. Muistan, kuinka aurinko paistoi vienosti pilvien lomasta ja ajattelin, että ”tämän perhon kalat varmasti näkevät.” Paikkana toimi Siikakosken sillan alapuolinen koski, jonka kovimpiin kuohuihin heitin tuota perhoa mieli täynnä toivoa lohikalan tärpistä.
Vaikka kalastusporukkamme on vuosien vieriessä muuttunut, niin silti minun, Saken ja Juhon into on tarttunut myös Ukko-koiraan.
Nyt kirjoittaessani tätä tekstiä, tuosta tapahtuneesta on kulunut noin 14 vuotta. Tuohon aikaan on mahtunut useita reissuja Ruunaan koskille. Siika- ja Murrookoski ovat tulleet tutuiksi niin keväisinä, kesäisinä kuin syksyisinäkin kalapaikkoina. Myös Neitikoski on saanut huomionsa silloin tällöin. Viimeiset seitsemän vuotta ovat kuitenkin olleet aktiivisimmat vuodet kyseisillä koskilla. Noiden vuosien osalta Ruunaalla on käyty vuosittain ja viime vuosina tehty enemmän, kuin yksi reissu vuoteen. Tälle vuodelle reissuja on kolme kappaletta repussa ja ainakin yksi on vielä tuloillaan. (Tuo yksi reissu tuli ja sen jälkeen vielä yksi.)
Kaikkien noiden reissujen ansiosta itselleni on muodostunut selkeä käsitys siitä, mitkä perhot tulee olla mukana, kun lähden kalastamaan Ruunaan koskia. Enää mukana ei ole kaikkia maailman värejä kimaltavia tinseleitä, vaan värimaailma on muuttunut luonnonläheisemmäksi. Ruunaalle lähtiessäni perhorasioissani vallitsee oliivinvihreän ja mustan harmonia, joka on maustettu pienellä kultaisella kimalluksella ja muutamalla muulla luonnollisella värillä. Tiedän porukan käyttävän tehokkaasti myös ärsykevärejä, mutta ne eivät ole ikinä päässeet itselleni perhorasian vakiokalustoon. Vaikka viime keväänä yhden kirjolohen sainkin oranssilla kumijalkahärpäkkeellä, niin nyt on kyse niistä luottoperhoista. The best of the best.
Musta kumijalkaliitsi
Tämä perho kiilasi itsensä piikkipaikalle eräänä loppusyksyn Ruunaan reissulla. Lopullisen kruunun tälle kruunaamattomalle kuninkaalle antoi reissun viimeinen aamu. Kävelimme Saken ja Ukko-koiran kera Siikakosken niskalle sunnuntaisena aamuna. Niskalle päästyämme alkoi taivaalta tiputtamaan lunta ja naureskelimme tilanteelle. Edellisinä päivinä olin saanut noilta paikoilta muutamia kirjolohia ja siksi päätimme käydä katsastamassa tilanteen ennen kotiinlähtöä. Sakke on kuvaillut tätä tilannetta monesti todella hyvin. Olin uittamassa perhoa niskalla sijaitsevaan monttuun ja taivaalta satoi tasaisesti lunta. Siitä huolimatta lähdimme kalapaikalta parin kirjolohen kanssa, sillä lupakiintiömme tuli täyteen ja oli aika lähteä kohti Etelä-Suomea.
Koukku: Jigikoukku 10-12.
Kuula: Kuparinen (tai musta) tungsten-kuula 3,5-4mm.
Pyrstö: Musta wooly bugger marabou, pari kumijalkaa puolelleen (ja pari vihreää tai kuparista kimalletta puolelleen).
Runko: Dubattu musta marabou, joka sormilla hierotaan eläväksi.
Jalat: Ennen kaulusta kiinnitetään pari kappaletta puolelleen kumijalkoja.
Kaulus: Punainen dubbing.
Kyseinen yksilö taitaa olla viime vuodelta, mutta teki myös tuhojaan vuonna 2020.
Oliivi kumijalkaliitsi
Edellisen mestarin oliivi versio tuli kalustoon useita vuosia ennen mustaa versiota. Tuolloin vielä uittelin tätä perhoa lyijypainojen tai nopeasti uppoavien perukkeiden kera. Olisiko ollut vuoden 2015 ensimmäinen syysreissu, kun tämä perho löi itsensä toden teolla läpi. Setäni kanssa karkuutimme joitain kirjolohia tällä liitsillä ja jopa muutama tuli ylöskin asti. Siitä lähtien tämä perho on ollut vakioarsenaalia varsinkin syksyisillä reissuilla Ruunaalla, mutta myös talvisilla reissuilla taimenkoskilla. Vaikka perho on muuttunut aikojen saatossa hieman, niin luotto ja tehokkuus ovat pysyneet tai jopa parantuneet tämän perhon osalta.
Perhon reseptinä toimii sama kuin edellisessä, mutta vaihdetaan värit oliivinvihreäksi.
Oliivissa liitsissä näkee sen, mitä itse tykkään perhoissani tuoda esiin. Nimittäin luonnollisia värejä. Vähissä ovat kalat, jotka olen saanut räikeillä perhoilla. (Ps. siksi myös musta kuula.)
Nelson’s Caddis
Nelson’s Caddis juurtui kalastusporukkamme perhorasioihin toden teolla 2010-luvun alkupuolella, kun Rautalammin Valkeisella isäni sai kirjolohet innostumaan perhosta. Tämän jälkeen rasiat täyttyivät niin originaalista Nelsonista kuin myös laskuvarjohäkiläisestä versiosta. Tätä nykyä tuo jälkimmäinen on syrjäyttänyt alkuperäisen version lähes tyystin, mutta ei jokaisen tilanteen osalta. Nimittäin muutama vuosi takaperin olimme Sakun ja Juhon kanssa valmistautumassa syksyiseen reissuumme, jolla niputtaisimme kuluneen kalastuskauden. Reissun agenda on usein lähinnä kesäisten kalareissujen muistelemista ja kortin pelaamista, mutta myös kalastaminen näyttelee jonkinlaista roolia. Kalastuksellinen osuus mielessäni kahlasin internetiä läpi, josko löytäisin jotain uusia perhomalleja syksyisille Ruunaan koskille. Kahlailtuani foorumeita ja blogeja läpi, sattui eteeni teksti, jossa kehuttiin isoa Nelson’s Caddista ottikoneeksi kirjolohelle. Isolla myös meinattiin isoa, sillä puhe ei ollut mistään koon 10 pinturista, vaan kokoluokaksi suositeltiin koukkukokoa 2-6. Onnekseni löysin sidontapöytäni vetolaatikosta rasiallisen Partridgen bomber-koukkuja koossa neljä. Näihin koukkuihin sidoin muutaman tuollaisen ison ryökäleen odottamaan uittoaan Siika- ja Murrookosken niska-alueille. Sitten tositoimiin! Tai ainakin melkein. Kuten aiemmin kerroinkin, niin nämä Meukka&Pojat-syysreissut ovat lähes poikkeuksetta fiilistelyreissuja, niin oli myös tämäkin. Sakke ja Juige olivat pitäneet Siikakoskella tulta nuotiossa jo toista tuntia ja puhelimeni värisi viesteistä, joissa kehotettiin tulemaan paistamaan makkaraa ja nauttimaan ruokajuomaa tuon klassisen eräruoan kyytipoikana. Tuolla hetkellä olin juurikin Siikakosken niska-alueen poikkipuulla istuskelemassa, kunnes näin kalan pyörähtävän pinnassa. Pienen ja hennon pinturikeppini en nähnyt yltävän toimittaa isoa Nelsonia kalan pyörähdyksen luokse, joten nappasin vavan käteeni ja suunnistin padon kautta paremmille uittopaikoille. Veden ollessa matalla pääsin hyppelemään kiveltä kivelle niin, että tuohon pintapyörähdyksen paikkaan olisi enää noin kymmenen metriä matkaa. Otin perhon irti vavan lenkistä ja aloin vatkaamaan siimaa ulos, jotta saisin suunnilleen sopivan heittoetäisyyden heti ensiheitolla. Kun siimaa oli tarpeeksi ulkona, olin suhteellisen varma mihin kohtaan perhon tulee laskeutua. Tuo lapasenkokoinen pintaperho laskeutui muutaman metrin ylävirtaan siitä, jossa oletetun kalan ajattelin olevan. Tällä kertaa kaikki osui kohdalleen ja kala kävi nappaamassa perhon vedenpinnalta rauhallisin, mutta määrätietoisin pyörähdyksin. Siima kiristyi ja vastapelurina temmelsi energinen kylmän veden kirjolohi. Rantaan saapuneiden patikoitsijoiden lapsi hihkui infoen vanhempiaan innoissaan siitä, kuinka minulla on kala kiinni. Varovaisen väsyttelyn jälkeen haavissa lepäsi elämäni toinen kylmän veden pintaperhokirjolohi. Tämän jälkeen suunnistin jätkien luokse syömään makkaraa ja nauttimaan yhden ansaitun virvokkeen.
Koukku: Pintaperhokoukku kokoa 2-6.
Siipi: Sidotaan useasta nipusta peurankarvaa niin, että jokaisen nipun väliin dubataan hieman runkoa.
Runko: Harmaa pintaperho-dubbing.
Häkilä: Vaaleanharmaa kukko.
Pää: Sidontalangasta ja lakka päälle.
Tämä kyseinen perho on käynyt usean kirjolohen leukaperissä ja juuri siksi tuo perhomalli kuuluu vakiokalustoon.
Oliivi Zonker
Vaikka kyseinen perho ei ole ensimmäisenä esiteltynä listassa, niin siitä huolimatta se voisi taistella tämän kategorian piikkipaikasta. Kyseessä on perhomalli, jonka nimeen vannon silloin, kun haluan kalastaa uppoavilla siimoilla tai/ja uppoavilla perukkeilla. Tuollaisilla välineillä tämä perho on hyvin usein ensimmäisenä siiman päässä. Oli sitten kesä tai talvi. Ruunaan koskilla tämä perho löi itsensä läpi noin vuonna 2016. Aiemmin en ollut perhoa juurikaan uittanut kyseisillä paikoilla, vaikka se oli ollutkin käytössä taimenen kalastuksessa. Tuolloin olimme Saken kanssa kahdestaan heittämässä syksyistä Ruunaan reissua ja majailimme Ruunaan Retkeilyn tarjoamassa mökissä. Jostain syystä Siika- ja Murrookosken kalat eivät olleet tehneet kanssamme yhteistyötä, joten päätimme siirtyä Neitikoskelle. Päivä oli jo suhteellisen pitkällä ja tiesimme, että Neitikosken piston jälkeen olisi aika siirtyä mökille illanviettoon ja rentoutumaan. Näin ollen kalastaisimme Neitikoskea todellisella tarmolla. Kuin yllätykseksi, ei tuolla sirkukseen verrattavassa huvipuistossa ollut tällä kertaa yhtään asiakasta. Hieman jopa ihmeissämme tilanteesta aloimme kalastamaan koskea niskalta alavirtaan. Koska saareen pääsi kiviä pitkin hyppien, niin sinnekin oli päästävä, sillä tuon saaren luoma virranreuna on ollut monena vuonna erittäin hyvä kalapaikka. Tällä kertaa tuo virranreuna ei antanut tärppiäkään, joten hieman turhautuneena päätin uittaa perhoa seisovassa vedessä, joka muodostuu saaren alapuolelle. Yllättäen siiman päässä tuntui vetoa ja pienen taistelun jälkeen Sakke haavasi meille reissun ensimmäisen kirjolohen. Hetken aikaa fiilistelimme tätä ja päätimme, että tähän on hyvä lopettaa pitkä kalastuspäivä. Tepastellessamme pois niska-alueelta, ehdotin Sakelle, josko vielä hieman uittaisin tuota zonkeria padolta. Täysin itseämme viihdyttääksemme näin myös teimme. Sitä kumpikaan meistä ei osannut aavistaa, että tuohon virrassa pomppivaan perhoon iskisi kirjolohi. Näin kuitenkin kävi ja verkkokalvoilleni on ikuistunut kuva siitä, kuinka itse seison padon päällä ja Sakke on alapuolella koppaamassa kirjolohta haaviin. Tämän jälkeen jatkoimme matkaa mökille hihittäen tapahtunutta.
Koukku: 4-8 streamerkoukku.
Painoitus: Litistettyä lyijylankaa oman mielen mukaan, mutta pääasiallinen paino perhon pään kohdilla.
Pyrstö: Oranssi orava.
Runko: Keltainen dubbing.
Siipi: Oliivinvihreä zonker.
Kierre: N. 0,20mm siima, jolla lukitaan siipi kiinni runkoon.
Kurkku: Oranssi marabou, kana, kettu yms.
Siipi: Muutama siikanen mustaa marabouta sekä päälle että sivuille.
Pää: Puppelipää oliivin ja mustan dubbingin sekoituksesta.
Striimurasiani vakkari.
Pheasant Tail Nymph ja Oliivi Larva
Pheasant Tail Nymphin, eli kirjoittajaa helpottaen PT-nymfin, osalta luotto alkoi syntyä samana vuonna, kun oliivi liitsi teki tuhojaa. Tuolloin olimme isäni ja setäni kanssa ruskan täyttämällä reissulla Siika- ja Murrookoskella. Ensimmäisenä päivänä olin saanut kirjolohen tuolla oliivilla liitsillä, joten sen osalta apina oli karannut selästä. Seuraavan kalastuspäivän aloitimme Siikakoskelta aamuauringon loisteessa, jossa puiden värikkäät lehdet saivat toimivat katseenvangitsijoina. Siikakosken padon alapuolinen virta oli tuolloin vielä itselleni suhteellisen tuntematon kalapaikka, sillä olin ajatellut siinä olevan kovin vähän vettä. Siitä huolimatta virittelin settiini indikaattoria ja PT-nymfiä samalla, kun isäni ja setäni olivat jo kalastelemassa. Tuolla setillä lähdin haravoimaan padon alapuolista pikkuvirtaa ilman sen suurimpia odotuksia. Jonkin aikaa kerkesin tuota aktiviteettia harrastamaan ennen kuin setä tuli kyselemään tärppääkö. Siinä jutustellessa thingamabobber sukelsi veden alle ja vavan toisessa päässä tuntui potkuja. Nopean väsytyksen jälkeen otimme vieläkin nopeammat kuvat harjuksesta, joka pääsi jatkamaan eloaan omaan elinympäristöönsä.
Oliivi larva sen sijaan tuli kuvioihin vasta tänä vuonna, kun pääsin ensimmäistä kertaa todella testaamaan ranskalaista nymfikalastustekniikkaa kesäisillä Ruunaan koskilla. Muutama päivä ennen reissua mietin sidontapöytäni ääressä uuden nymfirasiani täyttöä. Halusin perhojen olevan pienempiä, mutta silti nopeasti uppoavia. Näin ollen päädyin laittamaan koon 14 larvakoukkuihin 3,3mm tungsten-kuulat sekä hieman lyijyä rungon alle. Ajatuksena tuossa oli se, että Ruunaan kalat näkevät kalastuskauden aikana varmasti niin monia perhoja, että koolla ja luonnollisuudella voisi olla mahdollisuus hyviin saalismääriin. Näin myös loppujen lopuksi kävi ja näen tuon ilmeettömän larvajäljitelmän olevan varmin päätyperhoni silloin, kun kalastan Ruunaan koskia lämpöisellä kesävedellä.
