Vuoden ensimmäinen lupa on taskussa tutulle ja turvalliselle Pohjois-Norjan lohijoelle. Auto on pysäköity levikkeelle, josta lähtee pieni polku kohti poolia. Eväät juomineen ovat löytäneet paikkansa repussa ja pitkän talven jälkeen Cultin kahva tuntuu edelleen kotoisalta. On aika lähteä könyämään kohti yhtä suosikkipooleistani. Metsäpolun jälkeen eteemme aukeaa upea näky kanjonista, joka on piirtynyt mielen sopukoihin jo vuosia sitten. Tuo metsikön läpi vienyt polku lähtee jyrkästi ja kiemurrellen laskeutumaan kohti kanjonin keskellä virtaavaa jokea. Rauhallisesti edeten pääsemme jokivarteen, jossa odottaa aikaisemmiltakin vuosilta tuttu, pieni nuotiopaikka. Vavat löytävät paikkansa pieniä pusikoita vasten ja kalastajien on istahdettava alas tasaamaan hengästymistä. Kaikki kiire on kadonnut ja molempien silmät tarkkailevat poolia samalla, kun ääneen mietitään illan kalastuksen strategiaa. Tilanne raukeaa lopuksi, kun kalastajat ottavat vavoista itsevarmasti kiinni ja suuntaavat aloittamaan tämän vuoden lohenkalastuskauden.
Tuosta iltaisesta kalastussessiosta ei jäänyt jälkipolville paljoa muuta kerrottavaa, kuin edellä esitetty kuvaus. Joen lempipooli, joka on itselleni ollut tärppien, karkuutuksien ja ylösnostettujen lohien osalta se kaikkein varmin, palautti intoa ja itsevarmuutta puhkuvat kalastajat takaisin maanpinnalle. Intoa ja itsevarmuutta se ei kuitenkaan vienyt pois, mutta muistutti tähän harrastukseen kuuluvasta nöyryydestä. Näin jälkeenpäin on tullut monesti mietittyä, miksi juuri tuo tilanne on piirtynyt muistiin niin hyvin. Emmehän me tuon illan aikana olleet minkäänlaisissa kosketuksissa kaloihin.
Talvisten iltojen aikana olen saavuttanut mietinnöissäni usean erilaisen lopputuloksen siihen, miksi tuo ilta on muistoissani niin kirkkaasti. Tällä kertaa sivuutan täysin fiilistelyyn perustuvat selitykset ja hyppään suoraan hieman niistä poikkeavan lopputuloksen pohdintaa. Nimittäin kalattomuuteen. Viimeiset pari vuotta ovat olleet koko kalastusporukallemme vaikeita lohensaannin suhteen. Selitystä on yritetty etsiä milloin vedenpinnan korkeudesta ja milloin jokisuulla nousua odottavista lohista. Nyt jälkeenpäin tarkasteltuna loogisin selitys on selkeinä numeroina. Joen lohisaalis puolittui vuodesta 2016 vuoteen 2017. Tämän lisäksi saalis väheni vielä vuodesta 2017 vuoteen 2018 reilut kolme prosenttia. Olisiko kalastaja voinut vaikuttaa kalakontaktien määrään, vaikka saaliismäärät koko joella tippuivat noinkin paljon?
Viime kesän reissuun lähdettäessä oli jo tiedossa siihen mennessä saatujen saaliiden tavallista heikompi määrä. Päässä silti pieni ääni vihjaili siihen suuntaan, että se isoin nousuaalto olisi vasta tulossa. No, ei se tullut. Tai jos tuli, niin perhomme eivät lohia hetkauttaneet, niitä muutamaa vahinkoa lukuunottamatta. Nämä pari viimeisintä heikohkoa lohikautta ovat käynnistäneet talven aikana entistäkin kovemman pohdinnan siitä, kuinka paljon kalastaja itse voi vaikuttaa lohikontaktiensa määrään? Alunperin tätä kysymystä pohdin noin kuusi vuotta sitten ja silloin päädyinkin uudistamaan lohenkalastusvälineeni sekä irrottautumaan vanhoista ajatusmalleista lohenkalastuksen suhteen. Viimeiset pari kautta ovat kuitenkin nostaneet ajatukset takaisin otsalohkoon. Olisinko voinut tehdä jotain toisin, jotta tärppien, karkuutuksien ja lohien kättelemisen määrä olisi noussut?
Sen olen sisäistänyt, että lohenkalastus ei todellakaan ole helppo kalastuksen muoto. Itse sain ensimmäisen loheni vasta kolmannella Norjan reissulla. Hieman olen lohduttautunut sillä, että ne tyhjät reissut olivat oppirahoja, jotka oli pakko maksaa. Tuosta ensimmäisestä Vesterelvan titistä lähtien on tullut haettua vuosi vuodelta enemmän tietoa lohenkalastuksen tekniikoista, perhoista ja henkimaailman hommista. Vaikka lohenkalastuksessakin onni näyttelee roolia arvaamatonta, niin uskon, että sen osuutta pystyy kalastaja itse pienentämään. Ja vaikka itse tulee käytettyä lukemattomia tunteja uusien asioiden oppimiseen sekä vanhojen asioiden kertaamiseen, niin loppujen lopuksi lohenkalastuksen kikat ja kuviot pystyy opiskella yhden talven aikana. Se, että osaako, muistaako ja malttaako niitä sitten soveltaa kesän reissun aikana, on taas asia erikseen.
Omaan lohenkalastukseeni uskoa on luonut juuri erilaisten tekniikoiden sekä perhojen omaksuminen. Sitten, kun niillä vielä tulee onnistumisia, niin se vain ruokkii sitä uskoa omaan tekemiseen. Alkuun uusien asioiden kokeileminen voi olla haastavaa, sillä ei niilläkään välttämättä heti tule odotettua tulosta. Mitä enemmän kuitenkin jaksaa yrittää ja kokeilla, voi olla, että löytyy niitä uusia aseita viehepakkiin. Vuosien varrelta tuleva tietotaito voi parhaassa tapauksessa pienentää sitä tuurin määrää, jolloin kalakontaktejakin voi olla enenevissä määrin tiedossa. Voikin olla niin, että juuri tuo tietotaidon karttuminen ja sen hyödyntäminen viimeisenä parina lohikesänä on auttanut itseäni siinä, ettei täysin tyhjiä reissuja ole osunut kohdalleni sitten ensimmäisten kahden Norjan reissun jälkeen. Helposti silti tulee mieleen myös ajatukset siitä, että olisinko voinut hyödyntää niitä jollain sellaisella tavalla, että tulokset olisivat olleet entistäkin parempia? Kuulostaako ahneelta ja tuottoa maksimoivalta ajattelulta?
Sellaista lohenkalastus osittain on omalta osaltani. Kun viiden vuorokauden kalastuksesta pelkkiin kalastuslupiin uppoaa yli 300 euroa, niin haluan myös päästä kalojen kanssa temmeltämään. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että juoksen poolilta toiselle rystyiset valkoisena vapaa puristaen unohtaen kaiken muun. Mutta niin se näkyy kalastuksessani, että harvoin enää maltan jäädä heittorinkiin odottamaan omaa vuoroani, kun kävelymatkan päässä on kymmenkunta muuta poolia, joissa voi kalastaa jonottamatta. Tähän ajatusmalliin tartuin, kun näin internetin syövereissä lausahduksen ”kalasta siellä, missä muut eivät kalasta”. Tästä huolimatta tulee myös hetkiä, jolloin on vain mukava istahtaa tutun porukan kanssa huippupoolille lohisavujen ääreen. Tällöin ajatus tärppien maksimoinnista vähenee, mutta silti tarkkailussa ovat muiden käyttämät tekniikat ja perhot. Varsinkin jos muiden osalta lohikontaktit ovat vähäisiä, niin ehkä silloin lausahduksen voi muuttaa muottiin ”kalasta sillein, miten muut eivät kalasta”. Tuota lausahdusta on hyvä myös ajatella kalastaessa itsekseen jotain samaa poolia. Kalastanko jopa tiedostamattani liian monotonisesti, vaikka kuvittelen kalastavani monipuolisin tekniikoin ja perhoin?
Johtuiko siis koko porukkamme edellinen nihkeä lohikesä kalojen vähäisestä määrästä vai uskomattoman huonosta tuurista? Uskallan väittää, että molempien muuttujien summa sai aikaiseksi kyseisen lopputuloksen. Siitä huolimatta ensi kesän reissu on jo luonnosteltu. Tällä kertaa lohijoki menee vaihtoon ja lähdemme etsimään seikkailuita meille täysin uusista lohijoista ja täysin eri aikaan. Elokuun lopulla näemme sitten, tuottivatko ratkaisumme lohien osalta maukkaita hedelmiä vai kokoon kuivuneita känttyjä.
Ps. Vuoden 2018 reissulla saimme tosiaan kolme (3) tittiä ja yhteensä porukkamme kalasti noin 24-28 lupaa. Ei se (todellakaan) aina helppoa ole, mutta tulevan kesän reissuun on taas uskoa yllin kyllin ja muutamat uudet kalastustekniikat kokeiltavana!
Pss. Alla vielä video edellisen vuoden toisesta lohikontaktista. Kyseisen pienen titin karkuuttaminen ei onneksi jättänyt elinikäisiä traumoja.