Joka vuosi on tavoitteena ollut käydä tutustumassa vähintään yhteen uuteen koskikohteeseen. Edellisenä kesänä nuo uudet kohteet olivat Finnmarkin Repparfjordelva sekä Masijoki. Tänä vuonna uudet tuttavuudet löytyivät lähempää, sillä kunnian saivat Hartolan Tainionvirta sekä Nykälänkosket Pieksämäen eteläpuolella. Myös Nokisenkoskella tuli käytyä monen vuoden tauon jälkeen, mutta syvennytään hieman, kuinka tuo alkukesä meni kalastuksellisesti.
Keväisestä Ruunaan reissusta oli kerennyt kulua tasan kuukausi ennen kuin tartuin uudestaan perhovapaan. Hengailu Joutsan suunnalla oli saanut miehen tarkastelemaan lähialueen kalapaikkoja, ja kaiken tiedonkeruun jälkeen mielenkiintoiseksi kohteeksi valikoitui Hartolan Tainionvirta. Odotukset kohteen osalta eivät olleet erityisen korkealla, mutta polte päästä kalalle sen sijaan oli.
Vanhan Myllykoskea kuvattuna ylä- ja alavirrasta. Koskea saa kalastaa pelkästään sillallta alaspäin katsottuna oikeanpuoleiselta rannalta.
Keksipäivän aikoihin starttasin auton Joutsasta kohti Gasthaus Camping Koskenniemeä, josta sain kalastusluvan sekä kartan Tainionvirran kalastuspaikoista sekä kieltoalueista. Edellisen iltana olin jo tehnyt suunnitelmat valmiiksi sen osalta, mitkä kosket tulisin kalastamaan ja missä järjestyksessä. Näin ollen ensimmäisen auton keula suuntautui kohti Vanhan Myllykoskea. Kahluuhousut suorastaan lensivät jalkaan ja vavat menivät kasaan kuin itsestään. Tällä kertaa kepeiksi päätyivät Visionin 9’ #6 striimujen heittoon ja Guiden 9’9” #3 nymfien uittoon. Ensisilmäyksellä koski näytti todella hyvältä monine kiventakusineen. Surffilaudat ja tinselit saivat kuitenkin uida täysin rauhassa, mutta oliiviin larvaan tärähti kalastusalueen loppuosasta erittäin pirteä kirjolohi kiinni. Tämmöiset kalat, jotka hyppäävät tärpistä suoraan ilmaan noin puolentoista metrin päästä itse kalastajasta, saavat muistamaan miksi tähän harrastukseen upottaa sievoiset summat riihikuivaa vuosittain. Upean väännön päätteeksi haavissa lepäsi kirjolohi, jolla pituutta oli 52 senttiä ja pyrstö todella hyvässä kunnossa. Tämän tapahtuman jälkeen lähdin pitämään kahvitaukoa parin kaverin luokse, joille tuon kalan annoin kiitoksena hyvästä kahvista.
Kahvittelun jälkeen lähdin suuntaamaan kohti kalastusalueen ylintä koskea, Ekonkoskea. Edellisenä iltana olin käynyt tsekkaamassa paikan ja varsinkin alemman koskiosuuden ronkkimista odotin innolla. Aluksi kuitenkin ajoin ylemmälle osuudelle, joka ei tuottanut siiman toisessa päässä minkäänlaista elämää. Alemman osuuden niska sen sijaan tarjosi vuoden ensimmäisen kunnon möyrähdyksen harmaaseen tinseliin. Muutaman pintapyörähdyksenkin näin tuolla niska-alueella, mutta kalat eivät välittäneet perhoistani. Näin ollen oli hyvä aika laittaa kamppeet kasaan ja suunnata kohti Pieksämäkeä.
Kokonaisuutena Tainionvirrasta jäi ihan hyvä maku ja paikka voisi olla mielenkiintoinen keskikesällä, kun vettä olisi hieman vähemmän ja kalat pinta-aktiivisia.
Itselaukaisimella otetuksi kuvaksi yllättävänkin hyvä, vaikka itse sanonkin.
Muutama päivä ehti vierähtää Tainionvirran keissistä, kun alkoi tehdä mieli takaisin koskelle. Karvionkoskelle oli hirveä hinku, mutta varauskalenterin näyttäessä keltaista, täytyi keksiä jotain muuta. Näin ollen ihan Pieksämäen kulmilta valikoitui kohteeksi Nykälänkosket, joka tuokin tulisi olemaan itselleni uusi tuttavuus. Facebookin mukaan koskesta oli noussut ihan hyvin kalaa, joten jopa hieman odottavin fiiliksin lähdin yöllä ajamaan koskelle. Kamppeet iskin päälle isäukon luona, sillä matkaa Nykälään ei ollut nimeksikään.
Paikan päälle päästyäni rupattelin tovin toisen kalastajan kanssa, joka osasi hieman neuvoa reittejä eri koskille. Sovimme, että hän aloittaa ylemmältä Mieskoskelta ja itse käyn koluamassa alemman Naiskosken. Puitteet paikassa ovat kunossa, sillä polku Naiskoskelle oli valaistu ja rannan läheisyydestä löytyi laavu. Kalojen suhteen sen sijaan oli yllättävän hiljaista. Kävin kosken läpi surffilaudalla, tinselillä, ahven-spuddlerilla ja larvoilla sekä pupilla. Lopuksi vielä ohensin entisestään peruketta ja ronkin kosken läpi pienillä nymfeillä. Kovasta yrityksestä huolimatta kalat eivät tehneet ollenkaan yhteistyötä kanssani. Sama kävi myös alemmalla Leppäkoskella, jonka jälkeen suuntasin pitämään evästaukoa autolle.
Arsenaalia sekä kesäöinen Naiskoski.
Pienoisen tauon jälkeen suuntasin ylemmälle Mieskoskelle, jossa ei nyt ollut ketään kalastajaa. Ahven-spuddleriin tärppäsi niskaihmusta joku kala, mutta se tuttavuus ei kauaa kestänyt. Seuraavalla uitolla kuitenkin siima kiristyi pidemmäksi aikaa ja kerkesin jo elätellä toiveita taimenesta. Kalan laiskan luonteen syy kuitenkin paljastui haavin vieressä, perhoni oli aina ihanan hauen leukaperissä. Kala takaisin koskeen ja nymfivapa käteen. Muutaman tunnin vielä uittelin larvoja ja nymfejä, mutta ainoastaan särjet ja säyneet kiristelivät siimoja. Unohtamatta tietenkään selän takana hiipinyttä majavaa, joka aiheutti kalastajalle lähestulkoon sydänkohtauksen.
Nykälänkosket tarjosivat oikeastaan juuri sitä, mitä tuollaiselta kohteelta voi odottaa. ”Tuollaisella” meinaan paikkaa, johon kaadetaan ottikokoisia taimenia, ja missä ei ole juuri ollenkaan luontaista kantaa(?) ja kermana kakun päällä Ely-keskuksen poikkeusluvalla 40cm alamitta eväleikatulle taimenelle. Tuskin tulee toista kertaa käytyä, mutta onpahan koettu.
Vaihtoehtoisia perhokaloja sekä niiden ottipaikka, Mieskoski. Onneksi Nykälässä on tosiaan Naiskoskikin, niin kalastuskunta välttyy tasa-arvokeskusteluilta.
Nykälän seikkailusta kerkesi kulua jopa yksi päivä, kun lähdimme serkun ja hänen työkaverinsa kanssa katsastamaan Konnekosken tilannetta. Aurinkoinen keli ja korkea vesi tekivät kalastuksesta haastavaa, mutta pääsimme taimenien kanssa kosketuksiin, kun Sakun kanssa molemmat käytimme haavissa kääntymässä tanelit. Noiden lisäksi Sakella oli vielä joitain tapahtumia kalojen kanssa, mutta muuten piteli hiljaista. Kiva oli kuitenkin käydä ns. Kotikoskea kopasemassa.
Nyt kalastukseen tuli jopa viikon breikki, mutta sen katkaisi pisto Nokisenkoskelle, jossa viimeksi oli tullut käytä noin kahdeksan vuotta sitten. Hieman olin jopa yllättynyt, kun keskellä yötä saavuttuani koskelle, oli paikalla vain kaksi kalastajaa. Lyhyesti virsi kaunis, sillä ei tästäkään jäänyt vanhoille päiville kerrottavaa. Yhden taimenen sain pyörähtämään ahven-spuddleriin, vaikka striimujen sekä nymfien ja larvojen osalta tuli käytyä aikamoinen arsenaali lävitse. Vaikka luvantarkastajakin kertoi kosken olleen todella hiljainen tällä kaudella, ei se auttanut ajatuksiani siitä, että alkukausi ei todellakaan ole ollut mitään edellisen vuoden kaltaista tykitystä.
Nokiselta kotiuduin aamulla hyvissä ajoin niin, että kerkesin aamupalalla käymään äidin luona. Siinä samalla, kun päivittelin hiljaista yökalastusta Nokisella, päätin mielessäni, että seuraavana yönä tulisin kalastamaan Heinävedellä. Päivän nukuttua ja hieman opintoja tehtyä, oli aika pakata auto ja suunnata kohti Kermankoskea ja Vihovuonnetta. Alunperinhän suunnitelmana oli käydä kopasemassa Karvionkoski, mutta käsi ylös, jos täyteen ammuttu Karvio tuli kenellekään yllätyksenä. Samalla voi nostaa myös toisenkin käden ylös, jos yllätyksenä tuli täyteen ammuttu Kermankoski. Onneksi tuolla on olemassa Vihovuonteenkoski, jossa saa yleensä kalastaa hyvinkin rauhassa.
Ja niin sai myös tälläkin kertaa. Hieman kovat sadekuurot meinasivat häiritä kalastusta, mutta onneksi pieni mies mahtuu hyvin puiden alle suojaan. Hieman heittelin striimua niskalla, kunnes jonkin sortin tärppiholistina en malttanut enää pitää näppejäni erossa nymfivavasta. Nappasin Guiden kepin matkaan ja tallustelin kohtaan, jossa keskivirta alkaa muuttumaan koskeksi. Tuosta ylöspäin lähdin ronkkimaan kiventakusia ja eikä montaa uittoa tarvinnut tehdä, kun siima kiristyi ja vapa niiasi. Pari kertaa ilmassakin käynyt taimen oli silmämääräisesti noin 45 senttiä pitkä. Tämän kalan väsytyksen kuitenkin kruunasi haaviamistilanne. Tiputin haavin selästäni roikkumaan virtaan ja kun sain kalan yläpuolelleni, lähdin nostamaan haavia siinä kiinni olevasta narusta. Ihmettelin, kun yhtäkkiä tuo joustava naru räpsähti käteeni. Käännyin katsomaan selkäni taakse ja siellähän se haavi kellui hissukseen kissukseen alavirtaan. Harvoin tulee noiduttua koskella, mutta nyt pääsi muutama ärräpää ilmoille. Kalan sain kuitenkin vapautettua ja pääsin jatkamaan kalastusta. Kauaa ei kiventakusia tarvinnut kolistella, kun jälleen siima kiristyi saman kokoluokan taimenen toimesta. Tuo paikka on sen verran ikävä paikka väsyttää haavinkin kanssa, että ilman haavia kalan saaminen irroitettavaksi oli aikamoista taiturointia. Näin ollen päätin käydä enää kopasemassa yläosan harjuspaikan ja tämän jälkeen suunnata kohti Pieksämäkeä. Ilman haavia, kun nuo väsytysajat olisivat kasvaneet aivan turhan pitkiksi, sekä muutenkin kalojen irroittaminen ja vapautus ilman sitä ei ole kovin miellyttävää puuhaa.
Tuossa puun suojassa sadetta pidellessäni mietin, että olenko oikeasti saanut edes kaloja, kun niistä ei ole edes kuvia?
Alkukesä siis oli ja meni. Vuodet eivät ole veljiä, mutta tulipahan koettua uusia paikkoja sekä haastavaa kalastusta tutuimmissakin paikoissa. Vihovuonne toimitti tuttuun tapaansa, mutta sekin leikki jäi hieman kesken. Onneksi tuonne palattiin vielä serkun ja kalakoiran kera Juhannusviikolla. Siitä sitten seuraavassa postauksessa.