Jo hyvissä ajoin olin sopinut serkkuni kanssa, että lähtisimme käymään kesäkuussa Karvionkoskella, ja ehkäpä jopa useampaankin otteeseen. Kalastusporukkamme Juhon kanssa sen sijaan olin sopinut useamman päivän kalastusrupeaman Kainuuseen Juhannuksen tienoolle. Kuin varkain suunnitelmat serkkuni kanssa muuttuivat niin, että olisimme Heinävedellä pari vuorokautta putkeen juuri tuolla Juhannusviikolla. Tällä kertaa yksi plus yksi oli yhtä kuin pitkä reissu, sillä maanantaista keskiviikkoon olisin Saken ja kalakoira-Ukon kanssa Heinävedellä ja keskiviikosta sunnuntaihin Juhon kanssa Kainuussa. Mukava yllätys keskelle kesää!
Heinävesi
Maanantaina aamupäivästä pääsimmekin Saken ja Ukon kanssa liikkeelle kohti Kermankoskea ja Vihovuonnetta. Karvionkoski oli saanut jäädä, yllätys yllätys, suuren kalastajamäärän vuoksi pois. Toisaalta koiraakin ajatellen Vihovuonne oli Karvioo parempi vaihtoehto. Iltapäivän helteessä kurvasimme auton kuitenkin ensimmäiseksi Kermankosken kioskille, mutta näky siellä oli juuri sellainen kuin odottaa saattoi. Olisi voinut jopa kuvitella, että paikalla oli jonkin sortin markkinat. Kauaa ei tarvinnut sillalla käydä meininkiä ihmettelemässä, kun jo hyppäsimme takaisin autoon ja täräytimme liikkuvan viiden tähden hotellimme Vihovuonteen kanavan parkkiin, jossa saimme ihan omassa rauhassamme alkaa virittelemään kamppeita iskukuntoon. Helteinen sää auringonpaisteineen sai meidät kuitenkin ihan aluksi ottamaan aurinkoa ja rauhoittumaan virvokkeiden kera. Toki sen verran piti päästä jo kalalle, että kävimme heittämässä kanavan läheiset lumpeikot Minnow Spoonilla. Kalaporukkamme kiistaton haukimestari naarasikin ylös muutaman hauen ja näin saatiin kalareissun peli avattua sisävesiemme mahtavimmalla pedolla.
Hyvää tekemistä helteisenä päivänä, kun kahluukamat päällä vaarana olisi lämpöhalvaus.
Tämänkin jälkeen otimme vielä hyvän tovin rentoa, teimme ruokaa ja rupattelimme muiden paikalle tulleiden kalastajien kanssa. Illan hieman viilentyessä heitimme kamppeet niskaan ja suuntasimme kohti Vihovuonteen nuotiopaikkaa. Kävellessämme kosken niskalle, näimme vain yhden kalastajan. Tätä olen aina hieman ihmetellen miettinyt, että kuinka rauhassa Vihovuonteella saa lähestulkoon aina kalastaa. Silloinkin kun Kerma on ihan tupaten täynnä porukkaa, niin Vihiksellä saa kalastaa aivan omassa rauhassa. Varsinkin, jos on vielä vene käytössä ja pääsee toiselle puolelle sekä saareen, niin pääsee onkimaan sellaisia paikkoja, joissa kalat ovat saaneet olla ilman perhojen häirintää hyvinkin pitkiä aikoja. Lisäksi viime vuosien +40 senttiset harjukset ovat nostaneet Vihiksen pisteitä silmissäni entisestään.
Ensimmäisen illan kalastus sujui yllättävänkin hyvin siihen nähden, kuinka helteinen päivä oli ollut. Toki ilta oli myös lämmin, mikä varmasti edesauttoi pienien vesiperhosten hätsinkiä yöllä. Illasta saimme myös ihan hyvin kaloja, mutta tuohon yöaikaan oli muutaman tunnin ajanjakso, jonka aikana Vihiksen ylemmällä niskalla pintoi kaloja vähän väliä ja joitain harjuksia saimmekin koukutettua, vaikka pinturivehkeet olivatkin vielä autolla. Myös joitain taimenia saimme, mutta suurimmat yksilöt väistivät perhojamme. Siitä huolimatta kalastuksellisesti hyvä ilta ja yö.
Ukko vahtii isännän nymfailua, ja taimenkin kävi kameran edessä kääntymässä.
Kauaa helteinen keli ei antanut kalastajien nukkua, vaan auringonpaisteen kuumentama styroksilaatikko sai kalastajat jo hyvissä ajoin aamupäivää ylös. Vaikka kyseessä olikin miedosti ilmaistuna hyvin lämmin päivä, niin suunnitelmissa oli kalastaa Kermaa muutama tunti. Jos vaikka keskipäivällä koskella ei olisi niin suurta tunkua. Tätä ennen tuli kuitenkin käydä Heinäveden kylällä ostamassa lisää kivennäisvettä sekä tietenkin karkkeja.
Kalastajia itse koskessa oli vain pari kappaletta, joten tilaa riitti tällä kertaa myös meillekin. Loppuliuku valikoitui aloituskohdaksi, josta sitten lähdimme etenemään ylöspäin, kun muut kalastajat vaihtoivat paikkaa. Itse koskesta saimme muutaman taimenen ja pari hassua särkeä. Mikään kalastuksellinen juhla ei ollut kyseessä, sillä yön aikana kalastuspaine oli kuulemma ollut melko suuri ja keskellä kirkasta päivää kalat olivat varovaisia. Hetken kävimme myös niskalla kalassa, minne kahlaaminen tällä vedellä oli jo hyvin mahdollista. Nalle Puh ei herättänyt kaloissa minkäänlaista reaktioo, mutta Sakke sai nymfeillä narrattua muutaman yksilön siimanpäähän. Sakun jatkaessa nymfailua, jäin itse istuskelemaan kivelle ja vaihtamaan pinturia. Kuin vahingossa näin nätin taimenen head&tail-tuikin sellaisessa virranreunassa, johon hyvältä paikkaa saisi juuri heitettyä. Saken lähdettyä jo takaisin autolle, lähdin kahlaamaan ylös niskaa, jotta pääsisin tarpeeksi ylös, jotta perhon saisi tarpeeksi siistitti tarjottua kalalle. Ensimmäinen uitto jäi noin puoli metriä vajaaksi, joten vielä täytyi hieman kahlata ylemmäksi. Seuraavalla heitolla pieni Nelson’s Caddis laskeutui pari metriä taimenen oletetun olinpaikan yläpuolelle. Perho kellui hiljakseen virranreunaa, kunnes pintapyörähdyksen päätteeksi se katosi näkyvistä. Siiman kiristyminen kertoi taimenen tarttuneen ja samantien kala aloittikin suorastaan sekopäisen rallin syöksyen pitkien niska-aluetta sinne ja tänne. Vauhdikkaan väsytyksen jälkeen haavissa lepäsi kaunis kermalainen, joka pääsi nopeasti takaisin märkään elinympäristöönsä.
Sakke ronkkii Kerman loppuliukua ja Ukko ottaa ansaitut päikkärit.
Kerman kalastuksen jälkeen täräytimme auton takaisin Vihiksen kanavan parkkiin, jossa odottelisimme iltaa haukien kiusaamisen ja virvokkeista nauttimisen avulla. Saken tekemän gurmeeaterian jälkeen väkisinkin silmät luppasivat hetkeksi, mutta kauaa siinä ei kerennyt torkahtamaan, kun kokki hätisteli jo nousemaan ja laittamaan rensseleitä niskaan. Tällä kertaa lisäksemme Vihovuonteella oli pari kalastajaa, mutta onneksi kalastettavaa aluetta on hyvin ja meillä olisi koko yö aikaa kalastella. Myös Ukolle oli seuraa meidän kalastaessa, kun nuotiopaikalla neulomassa ollut nainen rapsutteli kalakoiraa. Illan hämärtyessä tapahtui sama kuin edellisenäkin iltana, kun niskalle alkoi pikkuhiljaa ilmestymään tuikkeja tuikin perään. Lopuksi niska-alue oikein kiehui tuikeista. Harmillisesti kaikista suurimmat pintapyörähdykset olivat kaukanu meidän tavoittamattomissa, mutta joitain hyviä harjuksia kuitenkin saimme niin pintaperholla kuin nymfeilläkin. Lisäksi haavissa kävi tietenkin kääntymässä myös jokunen säynävä. Niiltä ei ole pystynyt välttymään viime vuosina Vihiksen niskaa kalastaessa. Myös itse koskialueelta tuli jokunen taimen. Kaikin puolin siis hyvä yö jälleen, vaikkei mörköjä päästy pitelemään. Näin oli hyvä lähteä autolle nukkumaan, jotta seuraavana päivänä jaksaisi ajaa Pieksämäelle vaihtamaan Saku ja Ukko Juhoon, jonka kanssa suuntana olisi Kainuu.
Kainuu
Keskiviikkona rullasin auton Juhon luokse odottamaan, että mestari saisi työt ja kouluhommat pakettiin päivän osalta. Odotellessa nakkailin kaverin kamppeita asuntoautoon, jotta pääsisimme mahdollisimman nopeasti liikkeelle. Ei sillä, että kiire olisi, koska meidän varauksemme Kynäkoskille alkaisi vasta torstaina klo 12. Näin ollen pystyimme ajelemaan kaikessa rauhassa Kajaanin Prisman kautta, Kynäkosken parkkipaikalle, keskelle kesäistä kainuulaista metsää. Illan ollessa vielä valoisa, lähdimme katsastamaan huomisen kalapaikkoja. Kynäkoskien miljöö oli livenä vieläkin parempaa kuin mitä videoista ja kuvista oli saanut selville. Koskea ihastellessa ei hyttystenkään kohtuullisen suuri määrä häirinnyt. Hetken fiilistelyn jälkeen lähdimme talsimaan polkua pitkin takaisin autolle. Illan hämärtyessä vielä grillasimme ja pelasimme muutamat korttipelit, kunnes oli aika näyttää takaraivoa tyynylle.
Ensisilmäykset Kynäskoskien kuohuihin saivat perhostelijoiden sormet syyhyämään.
Aamulle herätys oli laitettu hyvissä ajoin soimaan, jotta ehtisimme nauttia täyttävän aamupalan, jonka voimalla jaksaisimme kalastaa hyvän tovin. Hyvinkin nopeasti sukelsimme kahluuvarusteet päällemme, mutta tällä kertaa vapojen ja perukkeiden säätämisen jätimme tehtäväksi kosken laavulle. Niinpä lampsimme laavun vieressä olevan pöydän ääreen virittelemään kepit ja piuhat valmiiksi kalastusta varten. Sen verran innokkaita olimme, että lupamme alkuun oli aikaa vielä n. 30 minuuttia, kun olimme jo kalastusvalmiudessa. Oli siis hyvin aikaa sopia mistä kohtaa kumpikin aloittaa kalastuksen ja kuinka edetään ja millä perhoilla. Kirjaa tästä päivän kalastuksesta ei tarvitse tehdä, sillä läpi käytiin ranskis-tekniikalla niin larvat, pupat kuin nymfitkin ja myös streamerit saivat paljon peliaikaa, mutta tulokseksi jäi Juhon saama pieni taimen sekä yhden hyvänkokoisen taimen hyppy ohi mustasta striimusta. Hieman ehkä ihmettelimme taimenten yhteistyöhaluttomuutta, mutta ajattelimme niiden aktivoituvan paremmin illasta. Jos jotain hyvää päivän kalastuksessa oli, niin kahlauslinjat sai suhteellisen hyvin selville illan ja yön kalastusta varten. Nyt oli kuitenkin aika suunnata autolle takaisin, laittaa pöytä koreaksi (vaikkei kieltä puhutakaan) ja ottaa pienet päikkärit ennen illan puristusta.
Välineiden virittelyä ja venailua kalastusluvan alkamiseen.
Illan kalastusta varten oli kerätty taas kunnolla intoa ja laavulle saavuttuamme kosken yllä näkyi päivää enemmän hyönteiselämää, joka sai odotukset vieläkin korkeammalle. Siitä huolimatta tämäkään kalastussessio ei jäänyt historiaan kaikkien aikojen taimenenkalastuksena. Silti yön aikana nimittäin näkyi yhdessä kosken poterossa hyppiviä pikkukaloja, joiden jälkeen jäi kerta toisen perään isot pyörteet. Myös loppuliu’ussa oli samanlaista tohinaa päällä, ja sieltä muutaman kalan sainkin iskemään mustaan surffilautaan. Juho tuosta kosken keskiosan poterosta kertoi meikäläiselle ja kävinkin saman tien kyttäämässä paikkaa alavirran puolelta ja tuossa paikassa oli selvästi elämää. Paikka kuitenkin heti hiljeni, kun siihen uitti surffilautaa. Annoin paikan rauhoittua ja lähdin Juhon seuraksi loppuliukuun, jossa oli vieläkin elämää, sillä kauaakaan ei mennyt, kun Juholla vapa taipui. Jo kesken väsytyksen Juho totesi kalan käyttäytyvän hieman oudosti ja tähän saatiin selvyys, kun haaviini sujahti noin parin kilon vihernieriä eli vesistöjemme upea peto, hauki. Hienoa kuitenkin oli se, että kala oli Juigen ensimmäinen perhohauki ja hyvällä omatunnolla pystyimme ottaa tuon jänkäkoiran ruoaksi. Samoilta kohdilta meillä oli useita tärppejä ja muutama karkuutus. Juho jäi paikkaa vielä ronkkimaan, kun itse lähdin yrittämään kosken yläosan ”hyppytaimenta”, joka teki täysin saman tempun kuin päivälläkin. Musta striimu kerkesi pomppia veden pinnalla ehkä sekunnin, kun pinnan alta hyökkäsi komealla hypyllä komea taimen, mutta jälleen ohi perhosta. Nyt alkoi jo hieman olemaan epätoivoinen olo, joten laitoin siimanpäähän ns. perusvarman yhdistelmän eli kultaisen tinselin ja ison mustikan. Kauaa settiä ei tarvinnut upotella ja nostella, kun terävän tärpin jälkeen perhoa vietiin pitkin poikin koskea. Nopean, mutta vaiherikkaan väsytyksen jälkeen haavissa lepäsi kirkas n. 35-40 senttinen taimen. Koollaan kala ei ollut sitä parasta A-luokkaa, mutta sen sijaan taistelutahdon ja ulkonäön puolesta sitä se oli. Tuon kalan kanssa olin sattumalta päätynyt elämää kuhisseen poteron vierelle. Muutaman kerran uitin tinselin tuon poteron läpi ilman sen suurempia odotuksia, mutta yhtäkkiä vapa taipuikin. Kauaa ei mennyt, että sain kalan nostettua pintaan ja sieltähän vilkuili hauki irvokkaasti hymyillen tinseli leukapielissään. Juho olikin alavirrasta nähnyt, että vapa oli ollut mutkalla ja sehän kaveria huvitti, kun kerroin kyseessä vanha tuttavamme hauki. Tähän oli hyvä päättää yön kalastus ja suunnata autolle tankkaamaan ja ottamaan hieman unta palloon.
Aamulla olin itse sen verran väsynyt, että jäin nukkumaan velkoja pois siksi aikaa, kun Juho vielä kävi koluamassa koskea. Jälleen ”hyppytaimen” oli käynyt hätyyttelemässä striimua, mutta vain hyppäämällä siitä ohi. Varmaankin jonkin sortin reviirijuttu oli tuossa kyseessä, sillä kolmesti olimme saaneet kalan kiinnostumaan perhoistamme, mutta joka kerta se oli hypännyt komeasti ohi syöteistä. Nyt kello alkoi kuitenkin olla sen verran, että lupamme Kynäkoskilla olivat loppumassa ja oli aika heittää romut autoon ja suunnata kohti toista uutta tuttavuutta eli Änättikoskea.
Juho lurkkimassa pelipaikkoja, mutta hieman tyhjiä olivat tällä kertaa. Meikäläisen ainut taimen kävi pyörähtämässä haavin pohjalla.
Saavuttuamme kohteen parkkipaikalle, kävimme katsastamassa koskea, joka ensisilmäyksellä näytti erittäin monipuoliselta kalastettavalta. Joitain kalastajiakin oli paikalla, mutta se ei haitannut, sillä meidän oli aika grillata kunnon ateria muutaman virvokkeen kera ja nauttia ateria kesäkeliä fiilistellen. Lounaan lomassa rupattelimmekin juuri parkkipaikalle saapuneen kalastajan kanssa hyvän tovin. Vuosi vuodelta tuntuu, että sitä nauttii yhä enemmän keskusteluista muiden kalastajien kanssa. Tämä varmaan osittain johtuu myös siitä, että usein tykkään omasta rauhassa ollessani koskella, niin silloin tällöin, kun päätyy juttelemaan kanssakalastajien kanssa, niin se on mukavaa vaihtelua yksinolemiseen. Tälläkin kertaa oli mukavaa heittää juttua, ja koskella tuli itseasiassa useampaan otteeseen pysähdyttyä rupattelemaan saman kaverin kanssa.
Pelipaikkojen tsekkailua ennen maittavaa ateriaa. Yksinkertaista ja maukasta.
Grillatun herkkuaterian jälkeen laitoimme Juhon kanssa kaikessa rauhassa kimpsut ja kampsut niskaan. Samalla kävimme vielä hieman läpi Kynäkoskien kalastusta ja sitä, vaikka siellä kalastus olikin haastavaa ja ehkä hieman pettymys odotuksiin nähden, niin nyt oli kuitenkin hyvin motivaatiota uuden paikan koluamiseen. Kieltämättä Kynäkoskien kalastus oli hieman pettymys, vaikkakin netistä luettujen juttujen perusteella paikasta sai hieman sellaisen on-off -kalapaikan mielikuvan. Meidän kohdallemme sattui tuollainen off-tilanne, mutta ehdottomat plussat Kynäkoskille tulee miljööstä sekä mahdollisuudesta varata koko koski omaan käyttöön suhteellisen huokeaan hintaan. Ja jos hauenkalastus virrasta kiinnostaa, niin toki sekin voi olla joillekin plussaa.
Änättikosken päiväpisto sen sijaan oli täysin toista maata. Tärppejä, karkuutuksia sekä haavissa kääntymässä käyneitä kaloja oli pitkin koskea niin niskan alueella kuin kovassa koskessakin. Tehokkaimmiksi perhoiksi osoittautuivat Pietun pupa, oliivi larva ja musta nymfi. Varsinkin mustalla nymfi Juho koukutti useamman nätin taimenen. Ja olihan se aika räjähtävä alku Änättikosken tutustumiseen, sillä ensimmäisen tunnin jälkeen paransin omaa taimenrekordia neljällä sentillä, kun haavin pohjalla lepäsi 62 senttinen taimen. Väsytyksessä ehdottomasti hienoin hetki oli se, kun kala päätti ottaa noin 25 metrin syöksyn alavirtaan ja tämän seurauksena itsekin joutui laittamaan jalkaa toisen eteen hyppiessä kiveltä toiselle kalan perään alavirtaan. Tässä vaiheessa heittolaiturilla ollut vanhempi pariskuntakin alkoi seurata tätä sirkusta. Onnekseni kala pysyi tuon uittolaiturin edustalla olevassa suvannossa, vaikkakin muutaman kerran sillä oli aikeissa lähteä alapuoliseen suvantoon. Kala kuitenkin pysyi suvannossa ja Juho avustuksella haavissa lepäsi sellainen taimen, jollaista varten olin tänä kesänä laittanut aimon määrän aikaa ja rahaa. Viime kesänä, kun kolme mörköä oli vienyt kalastajasta pidemmän korren väsytyksien loppuvaiheissa. Joskus se kortti käy kirkonmiehelläkin.
Joskus sitä tulee onnistumiset haaviin asti. Myös Juho nymfasi kovan kosken pocketeista useamman nätin taimen haaviin.
Hyvissä ajoin alkuillasta lopettelimme kalastuksen Änätillä ja suuntasimme auton keulan kohti reissumme viimeisen parin kolmen päivän kohdetta, Lentuankoskia. Ilta-auringossa huristellessamme saimme kutsun Juhon naisystävän isovanhempien luokse syömään ja saunomaan. Tästä ei voinut kieltäytyä, sillä tässä vaiheessa alkoi olla jo sellainen reissuhiki ukoissa, että ihan yleisen mukavuuden kannalta sauna teki tyttöä. Myös grillattu hauki erittäin maukkaan makaronisalaatin kera toi kummasti lisää energiaa kalastajiin. Nyt oli hyvä ajaa kosken parkkipaikalle korttipeleille odottamaan vuorokauden vaihtumista, jotta reilun vuorokauden luvasta saataisiin maksimit irti. Näin ollen yö meni koskea ruopatessa, josta hieman haastavaa teki suuri veden määrä. Tuon nelituntisen session aikana saimme kuitenkin joitain kaloja ylös (ja myös karkuutimme), joista yksi hienoimmista oli Juhon saama harjus aamuauringon aikaan. Noiden harjustenkin takia erityisesti Isoa Lentuankoskea mukava kalastella, sillä varsinkin normaalilla kesävedellä harjuksia löytyy todella hyvin ja seassa on myös hyvänkokoisia purje-eviä. Nimittäin edellisenä vuonna heinäkuun reissulla harjukset näyttelivät selvästi pääroolia kokonaissaaliin osalta. Mukavasti tuo monipuolisuutta paikan kalastukseen, kun hienojen taimenten lisäksi löytyy myös hienoja harjuksia.
Elokuvakala.
Edellisen yön kalastus venähti sen verran pitkälle, että heräsimme vasta päivällä tekemään aamupalaa, kun Juhon naisystävä soitti olevansa kohta parkkipaikalla lähdössä koskelle kanssamme. Nopean aterioinnin (lue sämpylöiden syönnin) jälkeen etsimme seurueemme virvelikalastajalle pakista muutamat vieheet ja lähdimme tallustelemaan koskelle. Jäin itse kalastelemaan Iso koskea, kun muu porukka lähti suhteellisen nopeasti suuntaamaan kohti Pientä koskea ja tsekkaamaan, millainen tilanne siellä on. Päivän ja alkuillan kalastelut sujuivat hyvinkin perusvarmasti, sillä tapahtumia oli tasaiseen tahtiin, vaikkakin isoimmat kalat loistivat poissaolollaan. Niskalta karkuutin yhden n. +50cm taimenen, joka heti tärpistä hyppäsi korkealle ilmaan. Lohdutuspalkinnoksi sain onneksi ihan hyvänkokoisen säyneen, jonka jälkeen oli oikea aika lähteä grillaamaan iltapalaa.
Autolla grillatessa Juho kertoi Pienellä koskella olleen hyvin tapahtumia, joten sovimme, että ruoan ja korttipelien jälkeen suuntaisimme yöksi Pienelle koskelle. Grilliherkkujen ja tikkipokerin parissa vierähtikin useampi tunti ja olimme pelipaikoilla vasta n. klo 2:30. Toisaalta vuorokausirytmimme oli jo valmiiksi niin retuperällä, että nyt oli oikeastaan varsin hyvä aika aloittaa kalastelut. Myös kalojenkin osalta asia oli näin, sillä kalojen kanssa kontakteja oli erittäin hyvin, kun Juho nuo ottipaikat spottasi. Tällä vedellä kalojen saaminen ylös Pienen kosken möljältä oli kuitenkin suhteellisen haastavaa pikkuvirran vedon ollessa kovinkin tiukka. Tuo noin tunnin mittainen setti oli kuitenkin yksi reissumme parhaimmista tunneista kalakontaktien suhteen. Tämän jälkeen kävimme vielä ylhäällä Ison kosken niskalla fiilistelemässä aamuaurinkoa ja vastapuolen kalastajien hilpeää meininkiä.
Taistelua hyvänkokoisen taimenen kanssa Pienellä koskella.
Kuten arvata saattaa, niin unet taas venähtivät pitkälle päivään ja päivä lähti käyntiin samalla kaavalla, kuin edellinenkin. Tallustelimme porukalla suoraan Pienelle koskelle helteisessä iltapäivässä. Jotain hyvää auringonpaisteessa kuitenkin oli, sillä nyt pystyin etsimään mahdollista kahlauslinjaa niskalla olevaan pieneen saareen. Onneksi mukana oli reilut noin 25 senttiä pidempi Juho, joka kävi puolestani kokeilemassa kahluulinjaa. Sen verran Juhollekin jäi varaa kahluuhousuissa, että käydessäni itse sitten kokeilemassa tuota kahluulinjaa, niin noin viisi senttiä jäi varaa. Juige vielä ojensi meikäläiselle rintarepun ja vavat pikkuvirran yli, jotta pääsin ronkkimaan tuota saaren viereistä aluetta. Mitään Pietarin kalasaaliita tuosta paikkaa ei tullut, mutta pinturilla ja larvalla sain joitain harjuksia tuosta paikkaa. Taimenet loistivat poissaolollaan, mutta niitä Juho oli saanut kaivettua alempaa. Sen verran fyysisesti poikki alettiin olla, että lompsiessamme takaisin autolle, päätimme lähteä jo illasta ajamaan takaisin Pieksämäelle. Johan sitä oli keretty kalastamaan hetken tarpeiksi.
Vielä muutama kuva Ison Lentuankosken kaloista.
Kaikin puolin tuo viikko oli kalastuksellisesti sekä rentoutumisen kannalta todella onnistunut. Täytyy olla todella kiitollinen, että vuosien mittaan on löytynyt näin hyvät kalakaverit, joiden kanssa on ilo kalastaa ja reissata yhdessä. Tätä kirjoittaessa ei olekaan enää kauaa, kun pääsemme Sakun ja Juhon sekä muutaman vierailevan tähden kanssa kalastamaan Finnmarkin taimenia, harjuksia ja ahvenia. Ehkä myös haukiakin, sillä sen verran isoja yksilöitä tuolta pohjoisesta löytyy.
Ps. Reissun kalastavimmat perhot olivat oliivi larva, Pietun pupa, musta nymfi ja Cdc-Nelson’s Caddis. Striimuja tuli uitettua jonkin verran, mutta yllättävän vähän niihin tuli mitään mainitsemisen arvoista tapahtumaa.