Kun tiedän pääseväni onkimaan Karvionkoskea, niin siitä hetkestä aina kosken rantaan, on koko ajan pieni tärinä päällä ja ajatukset pelkästään tuon kosken kivenpoteroissa ja taimenissa. Näin se oli myös tälläkin kertaa. Väsymyksestä ei ollut tietoakaan, kun huristelin Pieksämäeltä kohti Karviota keskellä kesäyötä. Paikalle saavuttua oli vielä sen verran hämärää, että söin tukevasti ja hieman streamereilla kolusin koskea ilman sen kummempia tapahtumia. Sormet kuitenkin syyhysivät jo isosti, että pääsisin kunnolla paneutumaan ranskalaiseen nymfitekniikkaan. Se kuitenkin oli tämän reissun varsinainen tarkoitus.
Tuosta virranreunasta olen elämäni aikana karkuuttanut useita isoja taimenia, mutta myös saanut elämäni isoimman taimenen.
Kesäinen aamu alkoi valkenemaan jo hyvissä ajoin ja samalla se sai taimenet pintomaan hullunlailla uuden pohjapadon niskalla. Pinturirasiasta tuli koluttua läpi niin isot, pienet kuin korkealla ja matalalla kelluvat sidokset, ennen kuin pintakalvossa uitettuun nymfiin sain muutaman n. 25-30cm taimenen haksahtamaan. Isommat taimenet eivät tähän leikkiin lähteneet ollenkaan, vaan pitivät tekniikkaani lähinnä vitsinä.
Pintomisten loputtua alkoi sitten ranskalaiseen nymfikalastukseen uppoutuminen. Talvella ja keväällä foorumeilta imetyn tiedon käytäntöön jalkauttaminen sai luvan alkaa. Koska olin itsekseni koskella, valikoitui ensimmäiseksi ruoppauksen kohteeksi kivapankon alapuolinen monttu virranreunoineen. Selkeää alkukankeutta oli havaittavissa, sillä monet tärpit jäivät varmasti huomaamatta, kun ei osannut vielä pitämään kunnon tuntumaa perhoihin. Mentaliteetti oli kuitenkin, että tekemällä oppii ja tämän lisäksi takaraivossa oli selkeästi kovien nymfikalastajien neuvot pknetin keskustelualueilta. Todella nopeasti tuntuma alkoi parantumaan uitto uitolta ja pian vapakin alkoi taipumaan yhä useammin taimenten potkujen merkiksi. Aamuinen kalastussessio tuotti lopulta useita 25-45cm taimenia, joista suurin osa tuli kanavan puolelta kivenpoteroista sekä niskalta. Sen verran oli kuitenkin tullut valvottua, että perhomiehen oli käytävä ottamassa autossa pienet tirsat hänen silmäpussiensa kanssa. Nimittäin väsymys alkoi olemaan sitä luokkaa, että jos vastaantulija olisi kysynyt ”moi väsyttääkö?”, niin toinen silmäpusseistani olisi vastannut ”ei, miten niin?”.
Yksi elämäni epämiellyttävimmistä unista oli ehdottomasti tuo kolmituntinen, joka kruunautui auringonpaahteen aiheuttamaan hikiseen herätykseen. Onneksi kello ei näyttänyt vielä edes puoltapäivää, joten pikaisen välipalan kautta sukellus takaisin kalakamppeisiin ja suunta kohti koskea. Päiväinen kalastus meni syventyessä entisestään ranskalaiseen nymfaamiseen ja pikkuhiljaa pystyi lisäämään jo kalastusetäisyyttäkin niin, että tuntuman sai kuitenkin säilytettyä suhteellisen hyvin. Taimenet olivat todella aktiivisia tukistamaan oliivia kuulapäälarvaa, vaikka aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta. Tämän kalastussession aikana haavissa kävi kääntymässä useita taimenia kokoluokassa 25-48cm, ja tietenkin näiden lisäksi oli myös karkuutuksiakin.
Moderni saalispönö reissun suurimman taimenen kanssa. Tää on tätä päivää.
Illansuussa napostelin autolla välipalaa ja samalla tarkkailin, kun parkkipaikalla alkoi valumaan kalamiesten autoja yksi toisensa perään. Vielä oli poltetta jäljellä päästä kalalle, mutta ikinä en ole oikein tykännyt väenpaljoudessa onkia. Näin ollen päätin lähteä käymään tsekkaamassa olisiko Kermankoskella ja Vihovuonteella tungosta. Pienimuotoinen ajomatka Kerman kioskille ja tsekkaamaan sillalle tilannetta. Kuten arvatakin saattoi, niin porukkaa oli huomattavasti enemmän kuin Ähtärissä pandoja. Mukava oli kuitenkin katsella koskea, sillä Kermalta on hienoja muistoja lapsuudesta, kun isäni ja serkun isä veivät minut ja serkun sinne ensimmäisiä kertoja kalalle.
Koska en tällä kertaa halunnut markkinoille, niin käänsin auton nokan kohti Vihovuonnetta. Kanavan parkkipaikka huuti tyhjyyttä, joten päätin rohkaista itseni ja ostaa luvan samantien. Kimpsut ja kampsut niskaan, ja suunta kohti koskea. Kalastajia en nähnyt missään, joten ensimmäiseksi paikaksi valikoitui niska-alue. Oikeastaan myös siitä syystä, että vettä oli vielä kovin paljon ja Vihavuonteella on hieman ikävä kalastaa alapuolisia osia, kun virtaus on heti rannassa aika kovaa ja tämmöiselle lyhyelle miehelle myös suhteellisen syvää. Niska-alue kuitenkin osoittautui hyväksi valinnaksi, sillä noin puolen tunnin onkimisen tuloksena oli vajaa 38cm harjus sekä 43cm harjus. Ilta alkoi jo hieman hämärtämään, joten ajattelin vielä lähteä käymään katsastamassa Kerman kalastajapopulaation määrän. Suurihan se oli ja näinpä päätin lähteä ajelemaan takaisin kohti Pieksämäkeä. Olihan tuossa jo kalastusta kerrakseen.
Tämä noin vuorokauden mittainen paneutuminen ranskalaiseen nymfikalastustekniikkaan teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. En ollut koskaan saanut yhden vuorokauden aikana noin montaa kalaa ja karkuutukset vielä siihen päälle. Mutta määrä yksinään ei koukuttanut, vaan myös tekniikan herkkyys ja se, kuinka hyvin perhoihin saa pidettyä tuntuman. Lisäksi se, että perhoihin saa pidettyä hyvän tuntuman myös pidemmälläkin siimalla, sillä en koe itseäni kovin kahlaavana perhokalastaja. Mieluummin uin uimarannalla naisten kanssa, kuin koskessa kalojen kanssa.
Vuorokaudesta heitin myös raporttia kalastusporukkamme Meukka&Pojat keskusteluryhmään, joka sai aikaiseksi sen, että pääsin sitomaan Juholle setin larvoja, nymfejä ja pupia hänen Juhannuksen Kuhmon reissulle. Tuolla reissulla Juige sai tekniikalla upeita taimenia, joista isoimmat rikkoivat 50 senttiä. Isoin mörkö oli kuitenkin näyttänyt kaapin pitkän taistelun jälkeen.
Comments