Lähestulkoon kuukausi kerkesi vierähtämään siitä, kun viimeksi vapaputki oli kädessä. Ehkä edellinen Juhannusviikon rutistus sai pienen ähkyn aikaiseksi, mutta nyt nälkä oli päässyt jälleen kasvamaan. Tarkoituksena oli päästä kokeilemaan kirjolohen nymfikalastusta kesävedellä ja näin ollen kohteeksi valikoitui Ruunaan kosket. Alun perin tarkoitus oli olla kohteessa pari yötä hyödyntäen hyviä majoituspalveluita, mutta kotimaan turismi todella on nostanut päätään, sillä yhtäkään mökkiä tai aittaa ei ollut vapaana. Näin ollen suunnitelmat hieman muuttuivat ja unipaikaksi valikoituisi auton takapenkki. Onneksi omaan lyhyet jalat, sillä vaikka ne eivät kahlatessa ole paras mahdollinen ominaisuus, niin tämmöiseen tilanteeseen ihan sopivat keksinnöt.
Reilun kolmen ja puolen tunnin huristelun jälkeen pääsin kaartamaan auton Siikakosken parkkipaikalle, jossa ihmetyksekseni ei ollut kuin pari kolme autoa. Kaikessa rauhassa laittelin kamat kamppeita kasaan ja otin hiukopalaa orastavaan nälkään. Sen verran kuitenkin poltteli päästä virtaavan veden äärelle, että vapojen virittelyt jätin jokirantaan. Siikakosken niskalla perhoja valikoidessa ja perukkeita näperrellessä pääsinkin todistamaan, kun nuori kalamies nosti kahden käden vavalla kirjolohen ylös hotspotista. Noiden kaksikätisten käyttö tuntuu olevan Ruunaan erikoisuus, sillä kyllä niitä lähes jokaisella reissulla on nähnyt siellä käytettävän. Tosin esimerkiksi Siikakosken niskalla tarvitsee pitkiäkin heittoja, jos haluaa kalastaa kaikki parhaat spotit, mutta hyvin toimiva yhden käden setti ajaisi myös asian. Mukava oli kuitenkin nähdä, että kalaa löytyy. Tämä lisäsi entisestään poltetta päästä testailemaan nymfikalastusta kirjolohille.
Vettä oli sen verran hyvin, että päätin aloittaa tämän testailun padon alapuolisesta pikkuvirrasta. Yllättävän vähän aikaa kerkesin uitella settiä, kun larvaan puraisi pirteä kirjolohi. Siitä, kun viimeksi vapa taipui, oli sen verran aikaa, että hieman varovaisesti tuli kalan kanssa otettua. Siitä huolimatta haavissa käväisi kirjolohi, joka päätyi nopeasti takaisin virtaan. Pikkuvirta antoi vielä toisenkin kirjolohen, jonka jälkeen lähdin talsimaan kohti Murrookoskea, jotta kerkeisin kalastaa siellä ennen kuin yö laskeutuisi. Ennen lähtöä kävin vielä kiittämässä nuorta kalakundia siitä, kun hän oli videoinut osan tuosta ensimmäisen kirjolohen väsytyksestäni.
Videosta voi jopa huomata, kuinka hyvältä vavan taipuminen ja pussittaminen voikaan tuntua pitkän tauon jälkeen.
Tepastelin Murrookoskelle auton kautta, jotta sain mahanpohjalle jotain energiaa illan kalastelua varten. Polkua pitkin suunnistin suoraan Murroon alimmalle niskalle, sillä tuossa paikkaa on monta hyvää kiventakusta, jotka saa nymfattua ilman sen suurempaa kahlaamista. Nymfikalastus on toki hieman lisännyt kahlaamistani, mutta ei se edelleenkään mitään lempihommaa ole. Kiventakusista löytyi yllättävästi muutamia harjuksia, joista suurin oli n. 35 senttinen. Kun kerta keskimmäinenkin niska oli vapaa, niin suunnistin sinne pintaperhokalastus silmissä kiiluen. Sen verran lämpimästi paistoi ilta-aurinko tuohon niskalle, että nyt sai huppari ja rintareppu jäädä rannalle, kun suunnistin niskan hotspoteille. Perukkeen päähän olin sitonut kokoon 4 kiedotun Nelson’s Caddiksen, jolla olin joskus pari vuotta sitten saanut lokakuun reissulla kalan. Siinä mielessä valinta oli ihan osuva, sillä sain tuohon lapaseen nousemaan neljä kalaa, joista kaksi sain tartutettua ja ylös asti. On se pintaperhokalastus kyllä omaan mieleen edelleenkin jännittävin tapa kalastaa. Kalan nouseminen perhoon antaa vaan todella hyvät sävärit.
Lisää noita säväreitä lähdin hakemaan Murroon ylimmältä niskalta, joka on tyynessä ilta-auringossa upeannäköinen paikka. Kauaa tuota maisemaa ei kerennyt ihailemaan, kun vedenpinta rikkoontui pintapyörähdyksen merkkinä. Hetken päästä sama toistui uudelleen ja pitkin niskaa ja järveä alkoi näkymään pintakäyntejä. Kalat olivat kuitenkin kalastajaa ovelampia tällä kertaa, sillä vaikka sainkin kaksi kalaa nousemaan perhooni, niin kumpikaan ei suostunut tarttumaan. Jotta niska-alue saisi rauhoittua, niin kömmin nymfisettini kanssa kalastamaan pikkuvirran loppuliukua sekä itse pikkuvirtaa. Noilta paikoilta löytyi pari kirjolohta haavin kautta takaisin virtaan. Toisen kanssa kokeilin, että kuinka nopeasti tuollaisen n. 1,3 kiloisen kirjolohen saa ylös 0,18mm fluorolla. Kun tunsin tärpin ja vapa taipui, niin laitoin siimat lukkoon ja muutaman kerran vavalla niiasin kalan potkuihin, kunnes annoin täyden paineen ja nostin kalan pään pintaan ja samalla haavi heilahti. Tuo väsytys kesti maksimissaan 15 sekuntia. Tämän kalan jälkeen alkoi jo hieman hämärtymään, joten noukin vavat matkaan ja lähdin käppäilemään parkkipaikalle, josta matka jatkuisi Neitikoskelle.
Näiden maisemien lomassa ei haitannut, vaikka kalat voittivat kalamiehen selkeästi kyseisellä niskalla.
Neitikosken parkkipaikan löysin puolenyön aikoihin, kun alkoi olla jo yllättävän hämärää. Kesän valoisat yöt todella alkoivat olla mennyttä tämän kauden osalta. Vaikka hämäryys olikin yllättävää, niin se ei ollut, että Neitikosken padolla oli joukko kalastajia, joista yhdellä perhovapa nojasi kaidetta vasten perho virrassa lepäillen. Tämä on toinen erikoinen ja jopa hieman huvittava ominaisuus, jonka näkee Ruunaalla (Neitikosken padolla). Perho heitetään virtaan uimaan, vapa jätetään kaidetta vasten lepäämään ja sitten odotetaan tärppiä. Hyvin usein tuohon rituaaliin kuuluu myös virvokkeiden nauttiminen tupakan kera. Juuri yksi tuossa padolla olleista kalastajista selitti tätä minulle, että ”miksi ihmeessä sitä kalastaisi muuten, kun tällein saa kaloja? Oranssi perho vaan tuohon eikä tarvitse juosta pitkin poikin koskia.”
Itselläni nyt kuitenkin on tuo ”paha” tapa, että tykkään juoksennella eri paikkoja läpi, joten nytkin tuon joukon lähdettyä kävin nymfisetillä onkimassa tuon padon alapuolisen altaan. Pari kirjolohta löytyi, joista toinen hyppäsi tärpistä valehtelematta kahden metrin korkeuteen. Myös yhden säynävän löysin, mikä tuntuu nyt olevan enemmän sääntö kuin poikkeus tämän kesän kalareissuilla. Yön hämärimmän pari tuntisen pidin nuotiopaikalla tulta, grillailin ja fiilistelin heinäkuista kesäyötä. Myös eräs vanhempi kalamies tuosta padolla olleesta porukasta kävi turisemassa pidemmän aikaa kanssani. Kuulemma sen verran oli harmaata nautittu, ettei vielä uskaltanut käydä sänkyyn pitkäkseen, vaan tilanne vaati raikasta ilmaa. Siinä aikamme pohjoisen kalapaikoista heitettyämme legendaa, oli jo yö kääntynyt sen verran aamun puolelle, että itse suuntasin koskelle samalla kun vanhempi herrasmies suuntasi kohti yöunia.
Aamu oli kaikin puolin ihan hyvää kalastusta. Nymfeillä löytyi itse Neitikoskesta niin taimen, kirjolohi kuin useampi harjuskin. Kaikki kalat purivat oliiviin larvaan tai pt-nymfiin saaresta ylöspäin aina niskalle asti. Jonkun ahvenen sain saaren alapuolelta, mutta muuten ei mitään ihmeitä sieltä löytynyt. En tosin kauaa aikaani uhrannut sen alueen kalastamiseen, sillä tarkoituksena oli lähteä takaisin Siikakoskelle. Ennen lähtöä kävin kuitenkin vielä nymfaamassa padon alapuolisen altaan monttuja, josta löytyi myös yksi kirjolohi.
Harvoin pääsee tämmöiseen tilanteeseen, mutta noin kello kuusi aamulla, kun kurvasin Siikakosken parkkiin, niin paikalla ei ollut yhtään autoa. Nappasin hieman evästä mukaan ja suunnistin fiilistelemään aamuaurinkoa niskalle. Joitain heittoja pintureilla ja kuulapäisillä liitseillä tein niska-alueella, mutta kun tapahtumia ei kuulunut, niin lähdin lurkkimaan pikkuvirtaa. Kauaa tätä ei tarvinnut tehdä, kun haavissa oli käynyt kolme kirjolohta ja yksi kala oli syöksyssään katkaissut siimat. Hyvä muistutus siitä, että jokaisen kalan jälkeen tulisi varmistaa peruke ja solmut. Nyt oli kuitenkin sen verran jo saapunut porukkaa kalapaikkojen läheisyyteen, että oli hyvä aika lähteä katsastamaan Murrookosken tilanne.
Kyseessä olisi reissun nopea viimein pisto hotspoteille, sillä Kuopiosta saapuisi pian perhomies, jolle olin sitonut joitain perhoja hänen reissuaan varten. Aloitin tuon nopean kurkkauksen ylimmän niskan pikkuvirran loppuliusta. Ajattelin tästä löytyvän kalaa eilisen tapaan, mutta nymfikalastus teki klassiset. Ensimmäisellä uitolla perho jäi pohjaan, siimat poikki ja uutta peruketta väsäämään. Uutta peruketta kerkesin käyttää kolmen uiton verran, jonka jälkeen sekin jäi pohjaan kiinni ja napsahti poikki. Ajattelin nyt tuon paikan olevan niin meikäläistä vastaan, että suunnistin suoraan alimman niskan kiventakusten kimppuun. Hyvä niin, sillä sieltä löytyi vielä muutama harjus, yksi taimen ja yksi kirjolohikin. Tämä oli erinomainen tapa päättää reissu ja käydä tekemässä kuopiolaisten kalastajien kanssa läpsystä vaihto.
Tälläkin Ruunaan reissulla haavissa kävi pyörähtämässä taimen.
Totta puhuen, en millään olisi uskonut, että tuo noin 18 tuntia kalastusta olisi tullut olemaan tuollaista tykitystä. Ylhäällä kävi 14 kirjolohta, 10-15 harjusta ja pari taimenta sekä näiden lisäksi oli nousuja pintaperhoihin ja joitain karkuutuksia. Ehkä sitä on hieman kehittynyt nymfikalastuksen suhteen tai ehkä Metsähallitus on aivan estoitta kaatanut koko kesän kaloja koskeen. Oli niin tai näin, niin tämä oli virkistävä tapa päättää kuukauden tauko perhostelusta. Homman kruunasi vielä kuopiolaisen jätkän viesti, jossa oli kuva tekemälläni perholla saadusta kirjolohesta.
Commentaires